
ESPOON KANSALLISSEURA
Tietoa meistä
Espoon Kansallisseura ry on vanhin - perustettu vuonna 1955 - Kokoomuksen paikallisyhdistys Espoossa. Toimimme Länsi- ja Pohjois-Espoossa Espoonkartanon, Nuuksion, Järvenperän, Lippajärven, Viherlaakson, Lähderannan, Laaksolahden, Jupperin, Lahnuksen, Pakankylän, Niipperin ja Kalajärven alueilla.
Espoon Kansallisseura on jäsentensä ja alueensa asukkaiden yhteinen poliittinen vaikutuskanava. Yhdistyksen tavoitteena on edistää koulutusta, sivistystä ja hyvinvointia alueella. Sen toiminta perustuu dialogiin eri toimijoiden kesken sekä kokoomuslaisen toimintatavan tunnetuksi tekemiseen.
Ajankohtaista
Espoon valtuustotalolla. Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2026.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Pekka Reinikainen.
Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin: Kari Alho, Emmi Eteläsalo-Holmberg, Jari Hänninen, Marjo Matikka, Jarmo Nieminen, Mikael Sorvanto, Mirjami Tuomikoski ja Antti Virolainen.
Kokousmateriaali ja pöytäkirja löytyvät tästä linkistä
Poliittisen tilannekatsauksen piti MEP Mika Aaltolan avustaja VTM Henri Vanhanen

Espoon Kansallisseuran hallitus järjestäytyi syyskokouksen jälkeen ja teki seuraavat toimihenkilövalinnat:
Varapuheenjohtaja: Mirjami Tuomikoski
Sihteeri: Jarmo Nieminen
Taloudenhoitaja: Mikael Sorvanto
Verkkosivuvastaava: Kari Alho
Some- ja viestintävastaava: Antti Virolainen
Menneet tilaisuudet
Kansallisseuran 70v-juhlat pidettiin 4.10.2025 AMK Laurean Leppävaaran kampuksen päärakennuksessa.Puheenjohtaja Pekka Reinikaisen avauspuhe löytyy Blogi-osiosta
Kuvia juhlasta on tässä linkissä
Kansallisseuran perinteinen kesätapahtuma järjestettiin keskiviikkona 4.6.2025 klo 18 alkaen Auroran kartanon edustalla, Träskändan puistossa. Tilaisuudessa paistetaan grillimakkaroita, nautittiin kahvia sekä mehua ja kuultiin katsaus Espoon uuden valtuuston järjestäytymisestä sekä Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston työskentely aloituksesta.
Espoon Kansallisseuran sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 12.3.2025 Espoon valtuustotalolla. Poliittisen tilannekatsauksen piti kansanedustaja, Uudenmaan piirin puheenjohtaja Henrik Vuornos.
Kokousmateriaali löytyy tästä linkistä
Ison Omenan kirjaston Stagella keskusteltiin 26.2.2025 aiheesta Turvallisuus ja hyvinvointi. Tilaisuudessa olivat alustamassa asiantuntijat länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta: terveyspalvelujohtaja Markus Paananen ja ikääntyneiden palvelualueen johtaja Tuula Suominen. Seminaarin puheenjohtajana toimii kansanedustaja, LT, Mia Laiho.
Tilaisuuden tallenne on katsottavissa Kansallisseuran YouTube-kanavalla: Kokoomus keskustelee: Turvallisuus ja hyvinvointi
Kokoomus keskusteli tiistaina 11.2.2025 klo 17 - 18:30 Sellon kirjaston lavalla aiheesta Espoo - oppimisen kärkikaupunki. Mukana oli kymmenen Kokoomuslaista Espoolaisen koulutuspolitiikan asiantuntijaa.
Tilaisuuden tallenteet ovat katsottavissa Kansallisseuran YouTube-kanavalla: Osa 1: varhaiskasvatus; Osa 2: perusopetus ja Osa 3: lukiot ja ammatillinen koulutus
Sellon kirjaston lavalla keskusteltiin 5.2.2025 aiheesta Turvallisuus ja hyvinvointi. Tilaisuudessa kuultiin alustukset uusista turvallisuuteen ja hyvinvointiin liittyvistä ratkaisuista: omalääkäri- ja tiimimalli, terapiatakuu, tekoäly, digipalvelut, neuvolat, oppilashuolto ja ensihoito. Tilaisuudessa olivat alustamassa asiantuntijat länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta Markus Paananen, terveyspalvelujohtaja Miika Puolitaival, neuvoloiden ja oppilashuollon johtaja Tuija Harakka sekä ensihoitopäällikkö Ari Hokkanen. Seminaarin puheenjohtajana toimii kansanedustaja, LT Mia Laiho.
Tilaisuuden tallenne on katsottavissa Kansallisseuran YouTube-kanavalla: Turvallisuus ja hyvinvointi
Kokoomus keskustelee -seminaarisarjamme Sellon kirjaston lavalla 22.1.2025 keskusteltiin aiheesta Turvallinen lapsuus ja koulupolku. Asiantuntijoina mukana olivat Mia Laiho, kansanedustaja, LT | Harri Rinta-aho, kasvun ja oppimisen toimialajohtaja, FM | Riina Mattila, johtava sosiaalityöntekijä, lastensuojelu | Veera Ruoho, poliisi, VTM.
Tilaisuuden tallenne on katsottavissa Kansallisseuran YouTube-kanavalla: Kokoomus keskustelee: Turvallinen lapsuus ja koulupolku
Kunta- ja aluevaalit 2025
Espoon kuntavaaleissa meillä oli 14 ehdokasta ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaaleissa 10 ehdokasta.
Isot kiitokset kaikille äänestäjillemme sekä upeaa työtä tehneelle vaalitiimille!
Vaalit 2025 sivulta löydät tarkemmat esittelyt.
Espoon kaupunginvaltuustoon valittiin seuraavat ehdokkaamme (suluissa äänimäärä):
Simon Elo (672), Ari-Pekka Hokkanen (537) ja Mia Laiho (3226).
Varavaltuutetuiksi valittiin: Annika Broman (184), Pauliina Ilkka-Ervasti (326), Mikko Luomala (215) ja Mirjami Tuomikoski (316).
Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon valituksi tulivat:
Simon Elo (906), Mia Laiho (6622) ja Anna Pelkonen (1262).
Vara-aluevaltuutetuiksi pääsivät: Ari-Pekka Hokkanen (619), Tomi Leivo (577) ja Mirjami Tuomikoski (500)
Toimintamme
- Vaalitapahtumat ja -kampanjat
Kampanjoimme jakamalla toiminta-alueellamme ehdokkaidemme esitteitä sekä vaaliteltoilla kohtaamassa äänestäjiä. - Kokoomus keskustelee
Nämä ovat säännöllisiä tapahtumia, joissa herätellään keskustelua ajankohtaisista teemoista nimekkäiden asiantuntijoiden alustusten pohjalta. Useimmat tapahtumat striimataan, niin että myös etäosallistuminen on mahdollista. - Sosiaalinen media
Facebook-sivumme toimii yleisenä markkinointi- ja keskustelukanavana. Jäsenille tiedostusta varten on myös oma Facebook-ryhmä.
Kansallisseuran YouTube-kanavalla on talletettuna aiempia tilaisuuksia.

